Minun tarina

~ Vapauden roihuavasta tulesta kasvaa suunnattoman suuri elämänmesi. Käsien polttavasta kuumuudesta, sydämen siunauksen kehä. ~

Tarina siitä, miten unelmasta syntyi siemen, siemenestä kasvoi taimi ja taimesta lumoavan kaunis kukka. Tämä on tarina tuosta kukkimaan puhjenneesta kukasta - tämä on minun tarinani.

Työskentelin pitkän 15 vuoden työuran hotellissa. Raskaiden viimeisten vuosien aikana, irtisanomiseni ja totaalisen loppuunpalamisen jälkeen, selkäkivuissa ja ahdistuksen painamana aloin etsimään itseäni. Kuka minä olen? Mikä on minun tieni? Mistä unelmoin? Mitä minun hymyni taakse kuuluu? Näiden kysymysten äärellä kirjoitin syksyllä 2018 Googleen henkinen parantuminen. Minut ohjattiin korkeammalta menemään enkelihoitoon. Mustiin pukeutuneena, ahdistuneena, pää painuksissa kulkevana annoin itselleni luvan vastaanottaa enkelten hoivaa ja rakkautta. Tämä enkelihoito oli käänteentekevä kohta elämässäni ja olen siitä ikuisesti kiitollinen. Kehoni lukot avautui ja oma voimani alkoi jälleen virrata. Kehoni alkoi parantamaan itse itseään.

Tuon enkelihoidon jälkeen kävelin suoraan lähimmälle kirpputorille. Aloin nähdä sielunisilmin koruideoita. Ostin kirpputorilta erilaisia tarvikkeita koruihin. Kotiin päästyäni levitin tarvikkeet pöydälle, laitoin soimaan Suvi Teräsniskan - Täydellinen Elämä kappaleen. Aloin luomaan koruja, tanssin ja itkin valtoimenaan. Itkin palannutta ja vapautunutta luovuuttani, minussa tuntuvaa suurta rakkautta. Ymmärsin, että rakkautta ei tarvitse lopettaa - se on, rakkaus on.

Marjorien Voimakorvakorut olivat saaneet syntymähetkensä. Lisätietoa Voimakoruistani: Marjorien Voimakorut ja Facebook-sivuiltani: https://www.facebook.com/elamankosketar Instagram-sivuiltani: https://www.instagram.com/elamankosketar

Luovuuteni muusan energiassa syntyy huikeita Voimakoruja.  Voimakorujeni kantaja voimaantuu omaan voimaansa. Jokaisen Voimakorun mukana tulee minun kanavoima viesti.

Voimakoruja luodessani lataan niihin rakkauteni, tuleni, elämänpaloni. Monet voimakoruistani ovat uniikkeja kappaleita. Marjorien Voimakorvakoruja on mahdollista ostaa hoitojen yhteydessä. Niitä on myynnissä myös pitämässäni Lankin Aitan Tapahtumakahvilassa, Maatilakaupassa ja Käsityöpuodissa. https://www.facebook.com/lankinaitta Tulen avaamaan jossain vaiheessa myös oman verkkokaupan Voimakoruilleni.

Intuitiivisesti ilmoittauduin alkuvuonna 2019 Enkelihoitajakoulutukseen. Minulla oli vahva kutsumus tähän. Olen opiskellut myös Äänimalja- ja Sointukylpyohjaajakoulutuksen vuonna 2020. Syksyllä 2019 päätin opiskella yhden intialaisen Ayurvedahoidon. Toisin kävi, sille tielle jäin, Ayurveda vei mennessään ja opiskelin koko tutkinnon. Valmistuin Diplomi Ayurvedahoitajaksi kesällä 2021. 

Olen opiskellut myös Ayurvedista ja Vyöhyketerapeuttista Vauvahierontaa, Butterfly touch-hierontaa, EFT- Tekniikkaa eli Tunteiden vapautustekniikkaa ja Metamorfista hoitoa (vyöhyketerapiaan pohjautuvaa muodonmuutoksen terapiaa). Lisätietoa luontaishoitopalveluistani: Luontaishoidot & Hinnasto

Enkelit ovat läsnä jokaisessa päivässäni. Sinäkin voit oppia saamaan yhteyden enkeleihin. Pidän enkelirentoutusiltoja Lankin Aitan tunnelmallisessa yläkerrassa. Lankkulattian ja Tiibetiläisten äänimaljojen värähtelyssä, rentoudut joogamatolla, arjen kiireet unohtuvat. Enkelirentoutusilloissa sinä riität omana itsenäsi. Lisätietoa enkelirentoutusilloista: Koti

Olet lämpimästi tervetullut tuntemaan kosketukseni eheyttävä ja rakkaudellinen voima. Hoitohetkessä minä olen läsnä sinulle, sinun hetkesi itsesi äärellä. Sinulla on mahdollisuus löytää itsestäsi kaikki se, mitä etsit! Tulet löytämään vastaukset ja ennenkaikkea oikeat kysymykset. Unelmasi on tarkoitettu toteutettaviksi. Sinulla on tämä hetki, tartu siihen ja käytä se, sillä elämän viisaus asuu sinussa itsessäsi!

Anna elämän koskettaa sinua! Tule rentoutumaan luontaishoitooni! Kohtaamisiin!

Rakkaudella, Marjo ~ Elämänkosketar ~


Ota yhteyttä

Ole hyvä, kirjoita & lähetä kysymyksesi, niin otan sinuun yhteyttä.